Backlight 2017 -valokuvakilpailun Majaoja-palkinnonsaajat

144 suomalaisen teosehdotuksen joukosta Backlight ´17 tuomaristolla oli ilo ja kunnia valita kolme valokuvataiteilijaa Majaoja- palkinnonsaajiksi. Tuomariston perustelut:

3. sija, 3.000 euroa

saa taiteilija, joka on tehnyt mittavan taustatyön selvittäessään ja kerätessään aineistoa teokseensa, joka saa tänään avautuvassa Backlight -näyttelyssä maailman ensiesityksensä. Lasinegatiiveista valmistetut kuvat vuoden 1918 tapahtumista Tampereella ovat vaikuttavia itsessäänkin, mutta  tekijän yhdistettyä ne huolellisesti samoihin paikkoihin Tampereen katukuvaan 2017 kokonaisuus luo hiljentävän vaikutuksen. Teos on yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen.

IBIDEM, Juha Suonpää

 

2. sija, 5.000 euroa

saa taiteilija, jonka huolellisesti lavastetut kuvat vallasta, sen muodoista ja vallankäytöstä yhtä aikaa kiehtovat ja kauhistuttavat katsojaa ankaruudellaan.

The Invisible Empire, Juha Arvid Helminen


1. sija, 10.000 euroa

saa taiteilija, jonka sarja vakuutti tuomariston päälle liimaamattomalla  omalaatuisuudellaan. Taiteilijan aihe on arkinen -suomalaisille lähes toinen koti, -yhteinen, henkinen tila, jonne kansamme juuret voidaan jäljittää. Tätä kotia ja perintöä taiteilija mittaa, pilkkoo, arkistoi ja kuvaa lähes tieteellisellä tarkkuudella, silti inhimillisen lämmön säilyttäen. Sarja on kunnianhimoinen, oivaltava ja loppuun harkittu, teosten loppuunsaattamisesta nimeämiseen saakka. Sarjasta välittyy tekijän, uteliaisuus  kiintymys ja vastuu omistamaansa  metsään.

100 Hectares of Understanding, Jaakko Kahilaniemi

Lisätietoja Backlight 2017 valokuvafestivaalista: www.backlight.fi



Ajankohtaista