Backlight2021 -kiertonäyttely Inarin Sajoksessa 25.2.-25.3.2021

Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa käynnistyy kansainvälinen Backlight2021 kiertonäyttely, joka on esillä Inarissa 25.2.-25.3.2021. Suomessa ja ulkomailla kiertävä näyttely tarjoaa katsojalle mahdollisuuden kokea, kuinka taiteilijat tällä hetkellä visualisoivat, ymmärtävät ja tulkitsevat, taiteen ja tieteen moniulotteista suhdetta avaruuteen, luontoon ja eri kulttuureihin.

Näyttelyn teema korostaa sitä, ettei ole vain yhtä totuutta, vaan pikemminkin useita totuuksia, rinnakkaistodellisuuksia. Kymmenen taiteilijan näyttely rakentuu erikokoisista valokuvavedoksista, suurista seinätapettikuvista, videoista, äänimaisemista ja interaktiivisesta tekoälyyn perustuvasta selfie-teoksesta.

Kiertonäyttely on äärimmäisen ajankohtainen. Eri puolilta maailmaa tulevat taiteilijat käyttävät teoksissaan eksaktia tiedettä ja uutta teknologiaa, mutta tosiasioihin ja fiktioihin perustuvista visuaalisista tarinoista löytyy myös huumoria. Taideteokset purkavat myyttejä haudanvakavasta suhtautumisesta tieteistarinoihin ja herättävät näkemään kiertotalouden ja ympäristöllisen kestävyyden uudella tavalla.

Valokuvakeskus Nykyajan, Tampereen taidemuseon ja Majaoja-säätiön yhteistyössä tuottama kiertonäyttely avaa katsojille valikoiman tamperelaisen Backlight2020-valokuvafestivaalin taiteilijoiden tulkintoihin maailmasta, jossa vain mielikuvitus on rajana. Osa teoksista on tehty maapallon avaruuskeskuksissa, erämaissa, merellä ja veden alla. Kiertonäyttelyn ovat kuratoineet Backlightin festivaalijohtaja Hannu Vanhanen ja museoamanuenssi Johanna Kangas Tampereen taidemuseosta. 

Backlight2021 kiertonäyttelyn taiteilijat ovat John Angerson (Englanti), Caroline Corbasson (Ranska), Michel Le Belhomme (Ranska), Sami Lukkarinen and Roope Mokka (Suomi), Michael Najjar (Saksa), Bianca Salvo (Italia), Aki-Pekka & Astrid Sinikoski (Suomi), Daniel Stier (Saksa), Sameer Tawde (Intia), NASA/ESA/Edwin E. Aldrin (USA, Eurooppa).   

Lisäinfoa ja lehdistökuvia: www.backlight.fi



Ajankohtaista