Laulun aarre huipentui finalistien onnen hetkiin
Laulun aarre -lastenlaulukilpailu huipentui sunnuntaina 29.10. iloisiin onnenhetkiin Tampereen konservatoriolla, kun Pyynikkisalin lava täyttyi lapsista, tuomareista ja tapahtuman järjestäjän Majaoja-säätiön palkintojen jakajista.
Laulun aarre 2023 -tulokset
7–8‐vuotiaat
1 Vuokko Kuikka
2 Aada Pyylampi
3 Nuutti Magnússon
4 Kiira Koski, Maija Vuorinen, Ragnar Dahm
9–10‐vuotiaat
1 Valtteri Kuikka
2 Justiina Sinisalo
3 Silja Normio
4 Aliisa Aarno‐Kaisti, Diego Loimuneva, Inkeri Riekki
11–12‐vuotiaat
1 Reima Niemelä
2 Otso Saukko
3 Veera Koivisto Folqués
4 Ella Sarén, Iiris Riekki, Juulianna Mäki
Jokaisen sarjan kolme parasta palkittiin 400, 300 ja 200 euron palkinnoilla. Lisäksi kolme seuraavaa saivat 50 euroa. Lisäksi Majaoja-säätiö kutsui jokaisen sarjan kolme parasta pieneen palkintogaalaan Näsinneulaan viikon kuluttua. Jokaisen sarjan voittajaa odottaa myös Tampereen kaupungin kutsu esiintymään lasten itsenäisyyspäivän tanssiaisiin Tampere-taloon.
Pirkanmaan uusi, ei-kaupallinen lastenlaulukilpailu järjestettiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Laulun aarteen esikarsintoihin syyskuun puolivälissä saapui osanottajia Tampereen lisäksi ympäri maakuntaa.
Musiikkikasvattaja Soili Perkiö (vas.) johti tuomaristoa, johon kuuluivat myös laulunopettajat Leea Lahtela ja Susanna Tenkanen-Lindeman, musiikkikasvattaja Maija Salo sekä muusikko-lauluntekijä Heikki Salo.
Sunnuntain finaaleihin osallistui yhteensä 18 laulajaa, ja heidät kaikki palkittiin. Iltapäivällä finaaleja seurasi myös tapahtuman suojelija, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen.
Lisätietoja:
Tapahtuman tuottaja-tiedottaja
Marita Salonen, 040 524 6003
[email protected]