Sirkku Peltolan juhlapuhe Majaoja-säätiön 25-vuotisgaalassa 25.10.2025
PUHE 25.10.2025 MAJAOJA-SÄÄTIÖN JUHLASSA
Vesilain mukaan purossa virtaa vettä ympäri vuoden, mikä erottaa sen norosta. Läntisillä murrealueilla luonnontilaisten vesiuomien nimet ovat oja- loppuisia. Toisaalta puro erotetaan ojasta siten, että oja on kaivettu ja puro luonnontilainen.
Majaoja-säätiö sai nimensä perustajaperheen kesäpaikan vieressä virtaavan Majaoja-nimisen puron mukaan. Oja-nimitys säätiölle onkin oivaltava, se pitää kaivaa, jotta vesi virtaisi. On nähtävä veden tehtävä ja alettava kaivuuhommat. Niinpä Majaoja-säätiön virtaava vesi on tuonut kasvuolosuhteita läpi Suomen ja vähän meren ylikin. Ilman näkemystä ei kaiveta ojaakaan, taiteen ravitsemisesta puhumattakaan.
Taiteen merkityksen korostaminen tuntuu usein turhauttavalta, jopa absurdilta. Taiteen merkitys on ihmisessä, kuten sydän, keuhkot ja aivot. Ihminen ei vain ole, vaan myös elää, on elossa. Elossa ollakseen hän tarvitsee vettä, ravintoa, lämpöä, puhdasta ilmaa ja toisia ihmisiä. Ilman toista ihmistä ja kanssakäymistä ihminen menehtyy. Kanssakäymisen ja kommunikaation oppimiseksi ihminen tarvitsee luovaa ajattelua, kielen kehitystä, yhteistä liikettä, historian käsitystä, kaikkea sitä mitä sanomme kulttuuriksi, ja sen hienojakoisinta ydintä taiteeksi.
Kirjailija Stefan Zweig kuvaa teoksessaan The World of Yesterday (Eilispäivän maailma) Euroopan kehitystä 1800-luvun lopun vakaasta maailmasta 1900-luvun verisiin sotiin ja natsien valtaannousuun. Turvallinen ja kaiken kehitykseen uskova eurooppalainen maailma järkkyi. Sodat koskettivatkin eurooppalaisia. Hän kuvaa aikaa näin: ”Mikä meistä aikaisemmin oli ollut tärkeätä, se tuli vieläkin tärkeämmäksi; milloinkaan emme Itävallassa rakastaneet enemmän taidetta kuin noina sekasorron vuosina, koska rahan petoksesta opimme ymmärtämään, että vain ikuinen meissä on todella pysyväistä.”
Ja ikuista on vain taide.
Ainoa pääoma, josta taide syntyy, on ihmisen pää. Sitä on varjeltava. Se ymmärtää olosuhteiden paineet, se on valmis tekemään uhrauksia, se voi olla luova hyvin pienillä eväillä, se on valmis tekemään ihmeitä olemattomasta. Se hyväksyy realiteetit, mutta ei kontrollin ja byrokratian ehdoilla. Se ei voi lentää kauas, jos reitti, matkan tarkoitus ja tuotto pitää tietää etukäteen. Niin joustava ja ihanteellinen kuin ihmispää taidetta luodakseen onkin, se ei ole riippumaton taiteilijan ruumiista, jonka on syötävä, levättävä, opiskeltava, nähtävä maailmaa, synnytettävä ja kasvatettava lapsia, saatava suojaa kylmältä ja sairautta ehkäistäkseen. Markkinataloudessa taide elää aina jossain määrin markkinoiden ehdoilla yhtä lailla kuin taitelijakin. Tästä syystä taiteilijan on pysyttävä hereillä varjellakseen taiteen autonomista merkitystä ja kuunnellakseen sisäisiä motiivejaan pitääkseen ne valuutalle sokeina. Tästä syystä taiteen mesenaattien, ojan kaivajien, on pysyttävä hereillä varjellakseen taiteen autonomista merkitystä. On ymmärrettävä, että taiteen lahjomattomuudessa asuu toivo siitä, että kaikki ei ole mitattavissa rahan tai materiaalisen hyödyn mittareilla. Konstikas homma.
Majaoja-säätiö on historiansa ajan osoittanut olevansa raikkaan ja railakkaan ennakkoluuloton juuri taiteen tekemisen edellytysten ymmärtämisessä. Se on tukenut tekijöitä, taiteenaloja ja instituutioita lähtökohtana jonkin vielä näkymättömän ja määrittelemättömänkin syntymiseksi ja elvyttämiseksi. Säätiö on luonut kulttuuria, se on ollut osa ihmisten välistä kommunikaatioita, osa ydintä, elämisen iloa ja elämän ylläpitoa.
Olennaista onkin nähdä ihmisen kyky ja tarve välittömään kommunikaatioon koko ihmiskunnan elinehtona. Näin ollen voidaan taiteen merkitys ja arvo nähdä osana ihmiskunnan kohtalonkysymystä ja mahdollisuutta selviytyä. Olkaamme läsnä toisillemme. Se on radikaali toivo.
Sirkku Peltola
Taiteen akateemikko
