Dosentti Olli Löytyn puhe apurahojen jakotilaisuudessa 28.10.2011
Dosentti Olli Löytyn puheenvuoro Majaoja-säätiön vuoden 2010 apurahojen jakotilaisuudessa 28.10.2011:
”Hyvät naiset ja herrat
Minulle on suotu ilo ja kunnia saada esittää tuomariston tervehdys palkituille. Juhlaan on toden totta aihetta, sillä Majaoja-säätiö jakaa tänään rahaa yhdeksälletoista
(1) tutkimus- ja julkaisuhankkeelle, jotka käsittelevät maahanmuuttajia Suomessa tai
(2) maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden ja kirjoittajien suomen- tai ruotsinkielisille kirjoitushankkeille.
Näinhän nuo halutunlaiset hankkeet määriteltiin hakujulistuksessa.
Huhtikuun loppuun mennessä hakemuksia tuli yhteensä 66 kappaletta. Apurahojen jakamisesta päättivät Majaoja-säätiön hallituksen jäsenet, puheenjohtaja Maija Ikonen ja varapuheenjohtaja Yrjö Varpio, sekä kutsuttuina asiantuntijoina vuoden 2010 pakolaisnaiseksi valittu, tällä hetkellä eduskunta-avustajana työskentelevä NasimaRazmyar sekä tutkija Olli Löytty.
Säätiölle lähetettyjen hakemusten lukeminen tarjosi kiehtovan näköalapaikan nyky-Suomeen. Sieltä katsottuna Suomen tulevaisuus näyttää paljon valoisammalta kuin vaikkapa internetin maahanmuuttoaiheisia keskustelupalstoja lukemalla. Toivoa siis on.
Hakemukset osoittivat, että Suomessa suunnitellaan, valmistellaan ja toteutetaan valtava määrä erilaisia kulttuuri- ja tutkimushankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä maahanmuuttajien ja niin sanotun kantaväestön keskinäistä ymmärrystä. Tänään apurahoja saavat ihmiset ja hankkeet ovat hienoja esimerkkejä juuri tällaisesta yhteisöä ylläpitävästä toiminnasta.
Nykytilannetta ajatellen on kuitenkin oireellista, että hakemusten joukossa oli useampia maahanmuuttajia käsitteleviäprojekteja kuin maahanmuuttajataustaisten omia kirjoitushankkeita. Näyttää siltä, että Suomen historiallis-maantieteellis-poliittinen asema – maahanmuutto alkoi lisääntyä vasta 1990-luvun alkuvuosina ja maahanmuuttajien osuus väestöstä on yhä varsin pieni moniin muihin Euroopan maihin verrattuna – selittää sen, miksi hakijoiden joukossa ei ollut sen useampaa maahanmuuttajataustaista kirjailijaa. He istuvat tällä hetkellä vielä peruskoulun penkeillä.
Maahanmuuton tämänhetkisestä yhteiskunnallisesta merkityksestä ja poliittisesta painoarvosta johtuen on selvää, että sitä myös tutkitaan paljon ja että maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi on viritelty monenlaista toimintaa. Koska elämme varsinaista projektien kulta-aikaa, muotonsa tuo toiminta saa erikokoisissa, määräaikaisissa projekteissa, jotka ovat riippuvaisia niin julkisista kuin yksityisistäkin rahoituslähteistä.
Se, että Majaoja-säätiö voidaan ajatella pieneksi osaksi laajempaa kuviota, ei tarkoita, että sen merkitys olisi vähäinen. Itse asiassa olen sitä mieltä, että juuri tällä hetkellä, juuri nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, pienilläkin eleillä voi olla suuria kerrannaisvaikutuksia.
Ajatellaanpa vaikka roolimallin voimaa: yksikin menestynyt maahanmuuttajataustainen taiteilija voi omalla esimerkillään vaikuttaa huomattavasti omaa etnistä tai kansallista taustaansa koskeviin stereotyyppeihin. Sama pätee tietysti yleisemminkin: Mitä enemmän tunnistamme jostakin ryhmästä yksilöitä, sitä vaikeampaa on tehdä tuota ryhmää koskevia yleistyksiä. (En tietystikään halua sanoa, että kenenkään taiteilijan pitäisi jatkuvasti edustaa omaa etnistä tai kulttuurista taustaansa. Taide ei ylipäänsä viihdy tendenssimäisten ohjelmien vetojuhtana.)
* * *
Ilmassa on sakeanaan muutoksen merkkejä. Olen taipuvainen ajattelemaan niin, että tapahtumassa on eräänlainen kulttuurisen dominantin muutos. Vielä on epäilemättä liian varhaista yrittää hahmotella tuon muutoksen ”suurta kuvaa”, mutta kansallisvaltioajattelun kriisi lienee joka tapauksessa keskeinen osa sitä. Yksi tuon kriisin näkyvimmistä oireista on – tavallaan paradoksaalisesti – nationalististen symbolien ja iskulauseiden renessanssi. Moni varmaan selittäisi perussuomalaisten vaalimenestyksenkin juuri kansallisvaltioidenmerkityksen murentumisen avulla, mutta itse en usko ihan niin suoraviivaisiin selityksiin. Valinta globaalin ja lokaalin välillä ei yksilön kohdalla yleensä jäsenny joko/tai-tilanteeksi.
Tutkijat puhuvat postnationalismista ja transnationalismista, mutta ehkä tilannetta voisi kuvata arkisemminkin. Muutosta pohdittaessa olennaista on tarkata toisaalta liikettä ja virtauksia, toisaalta verkostoja, yhteyksiä ja kytköksiä. Kutoutumassa on maailmanlaajuinen verkosto, jota eivät enää pidä koossa kömpelösti toisiinsa kiinni harsittujen kansallisvaltioiden rajat vaan ympäri planeetan levinneet ihmiset reittiensä varsilla solmimine suhteineen. Uutta tässä ei tietenkään ole se, että ihmisillä on yhteyksiä yli asuinalueittensa rajojen, vaan se, että nyt noita yhteyksiä on niin paljon enemmän kuin ennen. Verkosto on huomattavasti aiempaa tiheämpi.
* * *
Silläkin uhalla, että pidätte minua nyt ilonpilaajana, haluaisin tässä yhteydessäkäyttää tilaisuutta hyväkseni ja muistuttaa mielestäni äärimmäisen tärkeästä asiasta, joka liittyy keskeisesti kaikkeen maahanmuuttoa tavalla tai toisella käsittelevään toimintaan.Tarkoitan asetelmaan sisältyvää valtaa ja vallankäyttöä; niin maahanmuutto kuin maahanmuuttajatkin ovat jatkuvan vallankäytön kohteita. Tuon valtasuhteen ulkopuolelle on mahdotonta asettua. Auttaminenkin voi olla vallankäyttöä, sillä se tuottaa riippuvuutta auttajan ja autettavan välille.
Vaarana on myös erilaisuuden muuttuminen fetissiksi. Kulttuuristen erojen liiallinen korostaminen ja erilaisuuden ylenmääräinen juhlistaminen tuottavat valjun vastakuvansa, tylsän ja lattean valtakulttuurin. Siitä on lähdettävä, että erilaisuus ei ole mitään rikkautta – eikä liioin myöskäänköyhyyttä. Erilaisuus on normaalia.
Tarkkana on oltava myös siinä, miten ilmiöitä kutsuu ja ihmisiä nimittää. Luokitteluilla on näet paha taipumus toimia kuin itsensä toteuttavat ennusteet. Jatkuva puhe maahanmuuttajista – myös siinä mielessä että maahanmuuttajatyö nähdään omaksi sfäärikseen ja maahanmuuttajaprojektit omaksi erilliseksi lokerokseen –saattaa vahvistaa käsitystä siitä, että ihmisten jakautuminen kantaväestöön ja maahanmuuttajiin olisi pysyvä asiaintila ja että Suomeen muuttaneet samoin kuin heidän lapsensa ja vieläpä lastenlapsensa pysyisivät ikuisesti maahanmuuttajina. Maahanmuuttajista uhkaa tulla muukalaisia sosiologi Georg Simmelin tarkoittamassa merkityksessä:
”[Muukalainen] on ikään kuin potentiaalinen kulkija: vaikka hän ei jatkakaan matkaansa, hän ei ole koskaan kokonaan jättänyt tulemisen ja lähtemisen irrallisuutta. Hän on kyllä sidoksissa johonkin alueelliseen piiriin tai ryhmään, jonka rajat vastaavat alueen rajoja, mutta hänen asemaansa ryhmässä määrää olennaisesti se, ettei hän ole alun pitäen kuulunut siihen ja että hän tuo siihen ominaisuuksia, jotka eivät ole eivätkä voi olla lähtöisin siitä itsestään.”
Nämä vuonna 1908 julkaistut sanat muistuttavat muukalaisten horjuvasta asemasta toisaalta osana me-ryhmää, toisaalta sen ulkopuolisina. Tarvitaan siis herkkyyttä siinä, ettei tulisi ainakaan omalla toiminnallaan vahvistaneeksi erottelua maahanmuuttajien ja niin sanotun kantaväestön välillä.
Kaikkien meidän, jotka toimimme kulttuurin ja tutkimuksen kentällä, tuleekin aina muistaa, että toiminnan ja kuvauksen kohteena olevan kulttuurin ei pitäisi olla tuomittu ikuiseen muukalaisuuteen, vierauteen, toiseuteen. Pikemminkin on ajateltava toiveikkaasti niin, että pian – ja ehkä osin jo nyt – jotkin maahanmuuttajien kulttuureihin sisältyvät asiat nähdään osaksi sitä kokonaisuutta, jota tavataan kutsua suomalaisuudeksi. Näin ollen tänään rahoitusta saavat hankkeet voisivat hakea jatkorahoitusta sellaisista rahoitushauista, jotka on suunnattu Suomea ja suomalaisuutta käsitteleville tutkimus- ja julkaisuhankkeille sekä suomalaisten kirjailijoiden ja kirjoittajien suomen- tai ruotsinkielisille kirjoitushankkeille.
Luokittelun ei pitäisi myöskään estää näkemästä sitä, että kulttuurit ovat aina jo sekoituksia, ja niiden käsitteleminen toisistaan erillisinä entiteetteinä tekee väistämättä vääryyttä niiden perustavalle moniaineksisuudelle. Kaikki erillisinä kulttuureina pidetyt kokonaisuudet – hyvänä esimerkkinä juuri kansalliset kulttuurit – ovat kehittyneet nykyiseen olomuotoonsa vuorovaikutuksessa muiden vastaavien kulttuurikokonaisuuksien kanssa, ja tuossa kanssakäymisessään ne ovat myös saaneet toinen toisiltaan vaikutteita ja sulauttaneet niitä itseensä. Siksi kulttuureja ei voi irrottaa ja eristää toisistaan; niissä ei ole tehdasasetuksia, jotka palauttamalla päästään takaisin lähtötilanteeseen, versioon 1.0.
* * *
Juuri nyt maahanmuutto ja sen kulttuuriset vaikutukset ovat erityisen kiinnostuksen kohteina paitsi täällä Suomessa myös muualla maailmassa.Planeetan pinnalla käy kova kuhina. On hyvin todennäköistä, että ensi maanantaina syntyvä seitsemäs miljardis ihminen ei asu koko elämäänsä samassa paikassa vaan muuttaa kenties toiselle puolelle maailmaa.
Tänään apurahan saavat hankkeet ja ihmiset todistavat vastaansanomattomasti, että maahanmuuton tutkiminen ja kotoutumisen edistäminen niin tieteen kuin taiteenkin keinoin on mielekästä, perusteltua ja tarpeellista.Jo pelkästään tästä syystä tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan tuomariston puolesta onnitella kaikkia apurahan saajia.”
